Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
2526272829301
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
303112345

RSS

 Su 18.10, Ma 19. ja Ti 20.10
21.10.2009 12:43

Suomalainen ”USA-pioneeriryhmä”
on nyt ensiretkensä kiitettävästi suorittanut. Pienistä hankaluuksista huolimatta matkasta jäi varmasti kaikille hyvä maku. Pohjois-Amerikka todisti mahtavuutensa mantereena ja nähtävyyksissä on varmasti sulattelemista jokaisella meistä pitkäksi aikaa.

Tämän blogin pitäjät (Anneli ja Peter Geitel) haluavat kiittää kaikkia matkalaisia todella hyvästä reissumielestä. Koko joukon yhteishenki ja suhtautuminen Cruise American odotettua heikompitasoiseen kalustoon oli sellaista, että pikku vaikeudet unohtuivat nopeasti. Otettiin härkää sarvista huumorilla ja sisulla, ja ryhdyttiin nauttimaan eräistä maailman komeimmista maisemista!
Uskomme että tämä pioneerityö kaukaiseen länteen tuottaa hedelmää siinäkin mielessä, että esimerkki rohkaisee muita suomalaisia samoille renkaanjäljille.
Sen jo tiedämme että ensi huhtikuuksi on suunniteltu Route 66 matkaa. Varmaankin syyskuussa 2010 uusitaan tämä Las Vegasia keskuspaikkanaan käyttävä Nevada-Utah-Arizona-California -reissu ja kesäksi 2011 on ajateltu rakentaa todellinen luonto- ja kalareissu Alaskaan.
Kiitos kaikille uusille ihanille ystäville matkaseurasta. Tapaamisiin pyörien päällä ties missä. Ja tietysti kokoonnumme Turun/Helsingin matkailutapahtumien yhteydessä tammikuussa.
Hyvää syksyn jatkoa täällä kotimaassa kaikille! 
Anneli ja Peter

Sunnuntai 18.10.

Circus Circus KOA, Las Vegas – Sam´s Town RV Park, East Las Vegas, 30 km
Ei ollut enää kenellekään yllätys, että Las Vegasin aamuaurinko oli kuuma! Säätiedotuksen lupaamasta pilvisyydestä ei ollut tietoakaan, joten 35 astetta oli taas mittarissa tänään (paitsi meillä sillä Death Valleyn 40 asteen kuumuus muutama päivä sitten oli liikaa lämpömittarillemme, josta suli liimat ja se jäi matkalle…). Oli siinä tarpeeksi lämpimät olosuhteet pakkaus- ja siivouspäivälle.
Circus Circuksen viiden auton ryhmästä vain Lehtoset/Korhoset jäivät viimeiseksi yöksi Stripin varteen, muut kokoontuivat lähelle Cruise Americaa Sam´s Town –kasinon leirintäalueelle. Sitä vastapäätä sijaitsi meille tuttu Walmart, joka oli auki 24 tuntia. Jos vaikka tarvittaisiin lisää matkalaukkuja… Ja kyllä tarvittiinkin.
Osa porukasta vieraili tällä matkalla Las Vegas Outlet Centerissä, lentokentän eteläpuolella Stripin varressa sijaitsevassa 130 merkkiliikkeen ostoparatiisissa, josta sai vaikka mitä ja suomalaisittain hyvin halvalla, sillä normaalistikin edullisia hintoja tehtiin vielä houkuttelevammiksi kovilla alennuksilla.
Iltapäivällä Sam´s Townissa oli yhdeksän autokuntaa. Kuumissa oloissa pakattiin, siivottiin ja vietettiin aikaa uima-altaalla. Ylimääräisiä tavaroita koottiin ja pistettiin kiertoon. Monet löysivätkin melko täyden leirin väestä naapureita, joille ruoka- ym. tavarat kelpasivat. Täällä on yleinen tapa, että retkiänsä lopettelevat – myös paikalliset – jakavat ylijäämänsä naapureille. Näin eväistä, halvoista kahvinkeittimistä jne. menee mahdollisimman vähän hukkaan. Muuten kierrätys on tällä mantereella vielä valitettavan tuntematon elämäntapa.
Onneksi autojen asunto-osassa on oma viileytyslaitteistonsa, sillä muuten lähtötoimet olisivat olleet yli 35 asteen kuumuudessa vieläkin tuskaisemmat…
Illan pimetessä porukka kerääntyi vielä Östereiden auton tuntumaan nurmikolle viettämään matkan viimeistä yhteistä hetkeä. Kai kotiin lähtö oli kaikilla niin vahvana mielessä, että jo vähän iltakahdeksan jälkeen kukin hajaantui omiin toimiinsa.
Viereisen kasino/hotellirakennuksen ulkoseinien komeasti vaihtuvat loisteputkivärit saattelivat matkalaiset kuumassa illassa unten maille.
Maanantai 19.10. – tiistai 20.10
Las Vegas – Helsinki
Maanantaiaamuna kokoonnuttiin ehkä koko retken lämpimimmän yön jälkeen jo ennen klo 07 Cruise American portin taakse n. 3 km päähän Sam´s Townista autoja palauttamaan. Henkilökunta, 2 henkeä,  oli paikalla aika täsmällisesti ja 10 auton palautus sujui yhtä hyvin kuin viikkoa aikaisemmin lähteneiden matkalaisten 8 auton kohdalla.
Autokohtaisia harmeja käytiin hyvässä yhteisymmärryksessä läpi ja vuokraamo antoi pieniä taalapohjaisia hyvityksiä remonteissa menetystä ajasta ja muista hankaluuksista. Huolet tuntuivat kerääntyneen voimakkaammin muutamiin autoihin. Noin puolella tästä joukosta ei ollut teknisiä hankaluuksia, jolloin huomautusten aiheet jäivät lähinnä autojen epäsiisteyden ja varustepuutteiden tasolle. Parin auton isompiin hankaluuksiin palataan (on jo palattu) Suomessa matkatoimiston kanssa.
Klo 08.30 kaikki oli valmista ja paikalla koko ajan odottanut bussi oli valmis viemään 24 hengen ryhmän lähellä sijaitsevalle vilkkaalle Las Vegasin lentokentälle. Koneeseen buukkaus sujui tehokkaasti, sillä United Airlines oli varautunut ryhmämme käsittelyyn ja avasi meille omat tiskit. Huonompana puolena oli jälleen se, etteivät tämänkään ryhmän kaikki matkustajat saaneet boarding passeja Lufthansan lennoille, vaan 12 henkeä joutui buukkaukseen Denverin kentällä. Matkatavarat kyllä ohjattiin Helsinkiin.
Kaikki myös selvisivät ilman ylipainomaksuja, kiitos paljolti Östereiden Sam´s Townin leiriin hankkiman vaa´an, jolla rajatapaukset saatiin punnittua jo edellispäivänä. Walmartin 8 taalan (6 €!) henkilövaaka siis maksoi todennäköisesti itsensä. Atlantin lennoillahan saa nykyisin olla matkustajaa kohti 2 x 23 kiloa (50 paunaa) laukkuja plus yksi 8 kg käsimatkatavara. Yhteispaino ei niinkään ollut ongelma, saan se kuinka saada suuresta laukusta tarpeeksi kevyt…
Itse lentomatka reitillä Las Vegas – Denver – Frankfurt – Helsinki sujui hyvin aikataulussa ja vaihtoaikaakin oli molemmilla kerroilla sopivat 2-3 tuntia. Ainoa mikä jäi hieman harmittamaan, oli vanhanaikaisen Frankfurtin lentokentän pitkät turhantuntuiset edestakaiset kävelymatkat portaineen ja sokkeloineen. Jenkkikentillä pitemmät matkat hoidetaan junayhteyksin.
Helsinki-Vantaalla oltiin juuri ennen klo 18 tiistaina ja kohtalaisen odottamisen jälkeen kaikki matkatavaratkin oli vastaanotettu. Ainoastaan yksi Willadsenien pikku kassi näytti joko puuttuvan tai olevan myöhässä, kun matkalaiset halausten jälkeen ja miltei kyynelehtien hajaantuivat eri puolille Suomea.
Suurelle osallehan pääkaupunkiseutu ei suinkaan ollut se kotiseutu vaan auto- lento- ja junamatkat suuntautuivat vielä Kemiin, Rovaniemelle, Joensuuhun, Tampereelle, Haminaan, Pietarsaareen, Imatralle, Keravalle…
 

( Päivitetty: 22.10.2009 09:08 )

Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5. Pisteet: 3.333




 La 17.10.09
20.10.2009 00:29

Lauantai 17.10.09

Nevada Treasure Luxury RV Park, Pahrump – Circus Circus KOA, Las Vegas, 135 km
Kansalaiset vierailivat aamutuimaan altaalla ja aamusaunassa, joka sai lisää kehuja. Leiri oli aika hiljainen ja päivänpaiste lupasi jälleen kaunista ja kuumaa.
Seitsemän auton ryhmä hajaantui vähitellen Las Vegasin suuntaan. Pari autoa lähti vielä piipahtamaan Hooverin padolla ja saimme myös viestin Willadseneilta, että he loikoilevat Lake Meadin rannalla parin yön verran. Uimassakin oli käyty, sillä eräämaaosuuksien jälkeen järvivesi tuntui niin houkuttelevalta.
Pahrump on nykyisin aika vilkas alue ja eri puotien pihoilla näkyikin suomalaisautoja, tankilla tai muuten vaan ostoksilla? Itse 160-tie halkoo autiota maisemaa nousten vähitellen Spring Mountainin solaan runsaan 1600 m korkeuteen, siis kilometrin Las Vegasia ylemmäksi.
Alamäkeä aika vauhdikkaasti rullaillessa Las Vegasin kaupunki ilmaantui näkyviin noin 40 km päästä. Aamupäivän vastavalossa ei ainakaan tänään näkynyt minkäänlaista saaste- tai muuta epämääräistä pilveä.
Kaupungin kasvusta kertoo jotain se, että sisääntulotien varrella oli loputtomasti uusien asuntoalueiden mainoksia ja kylttejä heiluttelevia mainoshenkilöitä. 150-400.000 taalalla saisi täältä valita mieleisensä kämpän ja alueen.
Aika vilkkaassa liikenteessä käännyimme Las Vegas Boulevardia keskustan asemesta etelään, sillä tarkoituksena oli vierailla El Monte –vuokraamossa kartoittamassa Cruise American kilpailijan auto- ym. tarjontaa. Päällikkö Roger Brewer ei ollut lauantaina hommissa, mutta hänen apulaisensa Kay oli puhelinkeskustelun perusteella tietoinen tulostamme. Hän näytti meille autoja, jotka mielestämme olivat siistimpiä ja hieman tasokkaampia, kuin käytössämme olleet CA:n paljon ajetut perusmallit. Muutenkin saimme toiminnasta ja varusteista paremman käsityksen.
Kukapa tietää, jos vaikka joku suomalaisryhmä tulevaisuudessa testaisi El Monten kyvyt tositilanteessa…
Sitten vaan ruuhkaista Stripiä vältellen I-15 moottoritien kautta Circus Circuksen leiriin. Asvalttikentällä riitti varsinkin iltapäiväkuumuutta. Lämpö oli 40 asteen paikkeilla, joten autojen viilennykselle oli käyttöä.
Iltapäivän mittaan leiriin kokoontui viisi suomalaisautoa, uutena jäsenenä omilla teillään olleet Lehtonen/Korhonen (Rovaniemi/Kouvola). Heidänkin laajat retkensä olivat menneet mainiosti ja paljon oli autokunta nähnyt uusia ihmeitä. Tulemme saamaan tänne myös heidän matkapäiväkirjansa joku päivä...
Muutaman auton tiesimme jo olevan vuokraamon lähellä Sam´s Townin leirissä, jonne osa tästäkin porukasta menee viimeiseksi yöksi.
Circus Circuksen KOA jatkoi tutulla tyylillään huonosti toimivan internetin meriselityksiä. Olimme tällä matkalla KOA:ssa viidettä yötä ja joka kerta netti on temppuillut.  Jouduimmekin pikkuisen käyttämään leirin lankakonetta eräiden asioiden hoitoon, mutta blogia ja kuvia emme sillä tietenkään voineet ladata.
Illan hämärtyessä joukkueet hajaantuivat kaupungille. Osa kävi Fremont Streetillä vanhassa keskustassa tutustumassa erilaiseen maisemaan, toiset taas taapertelivat Stripiä aika pitkällekin, kuten esim. me ja Nybergit. Stripillä tavattiin myös Österit, Eila ja Uolevi. Lämpöisessä illassa oli erittäin vilkasta, tuntui kuin koko Amerikka olisi tullut juuri tänään Las Vegasiin. 
Takaisin Circus, Circus leiriin hissukseen matelevalla bussilla ($3/hlö) matka kesti lähes tunnin, kokemus sekin!!
 
 
 
 

Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5. Pisteet: 5.000




 Pe 16.10.09
17.10.2009 19:28

Perjantai 16.10.09
Furnace Creek, Death Valley, California – Nevada Treasure Luxury RV Park, Pahrump,
Yö oli niin lämmin, ettei sellaiseen oikein oltu totuttu, varmaan viileimmilläänkin yli +20 astetta. Monet pitivätkin autossa kaikki mahdolliset ikkunat auki ilmanvaihdon tehostamiseksi ja tähtitaivaan katselemiseksi.  Äärimmäisyyksien maa tämä Ameriikka tässäkin mielessä.
Kojootteja ei illan aikana nähty, mutta herkkäunisemmat (ainakin Liisa ja Alf) kuulivat yöllä noin 02 niiden konsertin. Aikaisemmin päivällä Sandåsit tapasivat keskellä tietä jolkottevevan Kelju K Kojootin ja saivat napattua hyvät kuvatkit. Korppien ohella hieman kuukkelin värisiä ja näköisiä rohkean uteliaita lintuja nähtiin paljon.
Aamuaurinko lupasi taas kunnon lämpötilaa laaksoon. Suomalaisjoukko ei tosin olisi sitä kokemassa, sillä museokäyntien ja laakson nähtävyyksillä vierailuiden jälkeen oli aika jättää tämä karunkaunis paikka. Mutta kyllä jo 10-11 aikoihin saattoi aistia, että päivästä taitaa laaksossa tulla sellainen tavanomainen 40-asteinen.
Jotkut ajoivat vielä Badwaterin kautta, toiset taas suorempaa tietä Zabriskie Pointin näköalapaikan kautta kohti Pahrumpia. Zabriskiessa tavattiin mm. satunnainen suomalaispariskunta, joka oli parin viikon automatkalla San Franciscosta. Maisemat olivat ylhäältä laakson reunalta tietenkin komeat. Kellertävä maaperä muodosti jos jonkinlaisia vaikeakulkuisia ryppyjä maastoon. Täälläkin aluetta kutsutaan ”badlandiksi”, kuten monia tämän mantereen poikkeuksellisen vaikeakulkuisia paikkoja.
Tie Pahrumpiin halkoi autiomaata, eikä asutusta oikeastaan ollut. Yksi kojootti sentään näyttäytyi Trasti/Knuuti autokunnalle ja jopa otti vastaan tarjotun leipäaterian. Dead Valley Junctionin ”kylä” oli entistäkin kuolleemman näköinen siitä huolimatta, että mainostavat siellä Amargosa-laakson oopperataloa! Erikoinen juttu sinänsä.
Vähitellen kaikki seitsemän suomalaisautoa kokoontui Pahrumpin ”Luxury” –leiriin, jotkut tosin hieman harjoittelivat eksymistä matkalla, kun luottivat navigaattoreihin. Itse leiri oli monen kohdalla luultavasti koko matkan hienoin. Vain n. 25 euron hintaan saatiin nauttia todellisesta keitaasta erämaassa. Paikan taso perustui osakkeina myytäviin noin 50.000 taalan arvoisiin asuntoautotontteihin . Tyhjillään olevia sitten vuokrattiin satunnaisille vieraille.
Alue oli aikaisemmin ollut saksalaisen liikemiehen omistuksessa, mutta tämän ajauduttua taloudellisiin vaikeuksiin, sandiegolainen herra oli hiljattain ottanut vastatakseen busineksesta.
Oli useampi uima- ja poreallas, iso kuntosali, tavallinen ja höyrysauna, keilarata, ravintola jne. Tällainen paikka sopikin hyvin matkalaisten suunnitelmiin, sillä tulevathan useimmat viettämään kaksi viimeistä iltaa Las Vegasin kaupunkileireissä.
Iltapäivän mittaan koko porukka nautiskeli paikan tarjoamista uinti- ja saunamahdollisuuksista.
Illalla vielä ennen sulkemisaikaa (klo 22) osa kävi uudelleen istuskelemassa ihan kunnon saunassa, joka kyllä veti vertoja esim. uimahallien saunoille, kunhan keksittiin (Innanen Matti) että otetaan saunaan mukaan omat löylyvedet.
Kymmenet kolibrit antoivat oman konserttinsa auton takana olevassa puussa.
Saunominen, uiminen ja kuumissa porealtaissa istuminen verotti illanistujaisia. Kokoonnuttiin kyllä yhteen, mutta uni alkoi tulla silmään yhdellä jos toisella ehkä tavallista aikaisemmin.  
Kiva paikka jossa hinta-laatusuhde oli paras tällä retkellä kohtaamistamme.

Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5. Pisteet: 5.000




 Ke 14.10 ja To 15.10.09
17.10.2009 04:54

Keskiviikko 14.10.
Boulder Creek RV, Lone Pine – Stovepipe Wells, Death Valley, 139 km
Pyyntömme siis kuultiin. Lone Pinen leirissä loppui tuuli ja rankkasade joskus yöllä. Aamulla oli taas Californialle paremmin sopiva sää, shortsikeli ja tyyni auringonpaiste. Rajuilmasta muistutti ainoastaan vastapäisten vuorten auringossa kylpevä tuore lumipeite. Kaunis maisema oli vieläkin kauniimpi.
Nybergit (Liisa ja Alf) ähtivät liikkeelle ennen meitä ja opastuskeskuksessa selvisi, että vielä tänäänkin Yosemiten itäisen tien Tioga Pass oli suljettu. Me puolestamme ajoimme Lone Pinen kylään suihkuhävittäjien harjoituslentojen jyrinän säestämänä. Piipahdimme elokuvamuseossa ja sen antia katsoessa tajusimme kuinka iso juttu leffat ovat tälle kylälle. Jos tulee vielä joskus seuraava kerta täällä, on syytä lisätä kohde reittikarttaan. Juuri edellisenä viikonloppuna oli ollut Lone Pinen elokuvafestivaalit ja kylä täynnä alan väkeä. Emme kuitenkaan enää ajaneet ylös Alabama Hillsien maisemiin, vaikka sää olisikin ollut paljon eilistä parempi.
Siis keula kohti runsaan 100 km päässä sijaitsevaa Death Valleyta halki todellisten erämaamaisemien. Tasaista oli vain laaksojen pohjilla, muuten kiivettiin pitkiä ylämäkiä tai syöksyttiin toisinaan hyvinkin jyrkkiä alamäkikanjoneita jokseenkin meren pinnan tasalle. Korkeusvaihtelut olivat yli 1.000 m luokkaa, ja sen myös huomasi auton kulkuhaluista.
Rankin nousu oli Death Valleyn länsipuolisten vuorten ylitys. Runsaat 15 km pitkä ylämäki oli melkoista puurtamista, kakkosella/kolmosella 40-50 km/h vauhtia. Huipulta alkoi 30 km pitkä pääasiassa kohtalaisen loiva lasku itse Kuolemanlaakson pohjalle. Puoleen tuntiin ei tarvinnut koskea kaasupolkimeen, eikä paljon jarruunkaan kun oli valinnut tarpeeksi alhaisen vaihteen moottorijarrutuksen varmistamiseksi.
Alas laskeuduttaessa lämpötilakin ylitti jälleen 30 astetta, kuten kuivalle Death Valleylle sopii. Täällä nimittäin on mitattu maailman kaikkien aikojen toiseksi korkein lämpötila, noin +57 astetta varjossa kesällä 1913. Vain Libyassa on mitattu kuumempi keli 1922. Lisäksi Death Valley on tilastollisesti maailman kuumin paikka. Siellä on mitattu 154 peräkkäisenä päivänä yli 37 asteen päivälämpötila (yli 100 Farenheitia). Siis viiden kuukauden ajan peräkkäin!
Olimme sopineet tapaamisen laakson ensimmäisessä leirissä, Stovepipe Wellsissä ja siellä olivatkin jo Joensuun edustajat (Nybergin) vahdissa. Perustimme leirin isolle n. 200-paikkaiselle hiekkakentälle, jossa ei montaa asiakasta ollut, ja ryhdyimme nauttimaan lähes 40 asteen varjolämpötiloista. Sen tarkoittaa täällä miellyttävää lokakuun viileyttä.
Eikä aikaakaan kun myös Innaset (Marita ja Matti) liittyivät seuraan. Vietimme leppoisassa illassa auringon laskiessa hieman klo 18 jälkeen mukavan yhteisen illallis- ja nuotiotuokion. Tähtiä esiintyi runsaasti ja lämpötila oli vielä 22 aikaan yli +25 astetta. Nukkuminen tuntui oudolta näin helteisessä olosuhteessa.
Muita suomalaisautoja ei tänään leiriin tullut, vaikka hieman odottelimme. Eikä paljon odotettua kojoottinen haukkua tai vierailua tapahtunut.
Torstai 15.10.
Stovepipe Wells – Furnace Creek, Death Valley, 134 km
Auringon nousu vuorten ympäröimässä Death Valleyssa on kaunis näytelmä. Eikä aikaakaan kun myös lämpötilat alkoivat muistuttaa siitä missä olimme. Tosin nyt luvattiin helteen jäävän alle 40 asteeseen. Huomenna pitäisi oleman taas lämpimämpää…
Ajoimme ensin muutaman kilometrin kohti laakson pohjaa hiekkadyynien viereen. Aamuauringon luomat varjot korostavat dyynien kauniisti aaltoilevia muotoja. Kun niitä katsoo suoraan auringon suunnasta, vaikutelma on selvästi laimeampi.
Death Valleyssä on oikea pikkuinen ”Sahara”, jonne pääsee aika vaivattomasti kävelemään. Jo noin klo 10 aikaan aamupäivällä saa pienen käsityksen kuinka kuumaksi auringon puoleiset rinteet voivat tulla. Jalkapohjille tuli nimittäin lämmin aika nopeasti, kun testattiin vaellusta paljain jaloin.
Näin aamulla hiekkalakeuksilla näkyi hämmästyttävän paljon pienten eläinten jälkiä. Ovat tietysti voittopuolisesti pimeässä tai hämärässä liikkeellä, kun on viileämpää, mutta missä ihmeessä ne käyvät juomassa? Ja syömässä…
Siinä dyyneillä taaperrellessa kolmen auton joukkueeseemme liittyi kolme muuta suomalaisautoa (Österit, Kohoset ja Trastit/Knuutit), olihan tänään suunnitteilla Death Valleyn kokoontuminen Yosemiten peruuntuneen tapaamisen tilalle. Ajoimme dyyneiltä ensin 1880-luvun borax-kaivoksille ja sieltä kuuden auton letkassa Furnace Creekin keitaaseen, joka on laakson keskuspaikka kauppoineen, motelleineen, bensa-asemineen (3,99 $ gallona) ja museoineen.
Kiinalaiset kaivoivat laakson pohjalta 1883-1888 boraksia saippuan raaka-aineeksi ja 20 muulin karavaanit vetivät jopa 33 tonnia painavan lastin vuorten yli 250 km päähän rautatien varteen Mojaveen. Homma päättyi vain viiden vuoden toiminnan jälkeen kalliisiin kuljetuskustannuksiin. Ei auttanut vaikka mm. Ronald Reagan mainosti borax-saippuaa.
Iso yli 700-paikkainen Sunset-leiri oli tänään auki ensimmäistä päivää, sillä kesällä laaksossa on aivan liian kuumaa leirintämatkailijoille. Me emme kuitenkaan päätyneet siihen leiriin, koska Sunsetissa ei ollut ulkopöytiä eikä iltanuotioita saanut tehdä. Ajoimme siis koko joukolla vastapäiseen Furnace Creekin leiriin (a 18 $), josta saimme seitsemän vierekkäistä paikkaa, Sandåsit nimittäin liittyivät täällä joukkoomme. Aika hyvä edustus, sillä vielä matkassa olevista 10 autosta 7 oli nyt tässä leirissä. Porukkaa oli paikalla siis 18 henkeä.
Paikkojen varaamisen jälkeen osa teki automatkan Pohjois-Amerikan mantereen matalimpaan kohtaan, Badwateriin joka on 86 m merenpintaa alempana. Paljon tallattu suola-alue näyttää laakson pohjalla aivan jäätieltä. Laakson jylhyyttä korostaa se, että aivan vastapäätä kohoaa yli 3-kilometrinen Telescope Peak –vuori.
Toinen tutustumiskohde samalla suunnalla oli ylös värikkäisiin kalliosoliin vedetty Artist Drive –tie. Sen värikkäät muodostelmat olivat taas yksi luonnon ihme lisää matkalaisille. Kyllä tänne on jaksanut kerääntyä paljon ainutlaatuista katsottavaa.
Nyt ei kenenkään tarvinnut valittaa ilman viileyttä, sillä lämpö oli taas jossain hyvin lähellä 40 astetta, Niinpä pieni kävely virkistävän viileässä Golden Canyonissa (vain n. +35) toi tervetullutta vaihtelua.
Turistiretken jälkeen matkalaiset kerääntyivät vähitellen leiriin iltaruokailuja ja nuotion ääressä vietettyä iltaa varten. Tämähän taisi olla monelle viimeinen sellainen luontoleiri, jossa saa polttaa tulia, joten puita paloi oikein urakalla. Siinä meni Suvannoilta ja Kalliokoskilta saadut ”perintöpuutkin”, kiitos vaan!
Oli säkkipimeää, paljon tähtiä ja ennen kaikkea lähes 30 astetta lämmintä vielä klo 22 jälkeen. Tällaista yhdistelmää ei Suomessa helposti pääse kokemaan… Ei meinannut millään malttaa mennä nukkumaan, kun iltailma oli kuin sitä kuuluisaa linnunmaitoa.

Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5. Pisteet: 5.000




 Ti 13.10.09
14.10.2009 19:12

Tiistai 13.10.

Beatty RV Park, Nevada – Boulder Creek RV Resort, Lone Pine, California, 325 km
Herättiin kohtalaisen viileään ja pilviseen aamuun. Lähdettiin liikkeelle klo 08 suuntana Californian puoli ja Yosemiten tapaaminen. Autiomaaosuus Beattysta pohjoiseen oli jokseenkin autio kaikesta toiminnasta. Parissa laaksossa näkyi jonkinlainen karjatila, mutta kaikkinainen business oli suljettu kauan sitten. Vain jokunen ränsistynyt huoltoaseman ja ruokapaikan jäännös oli jäljellä.
80 km ajon jälkeen käännyttiin kohti länttä aika pienelle tielle 266. Kohteena oli tämän tien pää Californian puolella Big Pinen kylässä. Tie oli muuten ihan OK, mutta reittiin sisältyi kaksi n. 2.200 m solan ylitystä. Maisemat olivat sen mukaiset – ja vauhti, sillä kipuaminen oli paikoitellen varsin rankkaa. Alas tultiin kapeissa kanjoneissa hiljaa mutkitellen. Täälläkin oli laaksoissa hieman viljelystä ja karjatiloja, mutta muuten n. 100 km osuus oli varsin autio. Korkeilta paikoilta oli upeat näköalat laaksoihin, sillä vaikka pilvisyys lisääntyi vauhdilla, vielä ei satanut.
Puhelinkaan ei löytänyt tällä alueella kenttää, mutta olimme saaneet Nevadan puolelle viestin Östereiltä, että Yosemitessa on porukkaa valmistautumassa yhteistapaamiseen. Vaan luontopa oli päättänyt toisin, eikä Yosemiten kohtaamisesta tullut mitään.. Luonto on nimittäin tällä mantereella sellainen herra, että sitä ei ole syytä uhmata – eikä kansallispuistojen rangereiden päätöstä sulkea teitä turvallisuussyistä! Tieto suljetuista teistä tai poikkeuksellisista tuulista leviääkin nopeasti esim. huoltoasemille, leirintäalueille ja opastuskeskuksiin.
Big Pinen risteyksessä tapasimme Nybergit, jotka kertoivat päässeensä livahtamaan Yosemitesta juuri ennen Tioga Passin tien sulkemista. Olivat pitäneet sen verran kiirettä, että itse puisto jäi vähälle näkemiselle. Klo 11 maissa alkanut aika rankka sade ja kovanpuoleinen tuuli vahvistivat käsitystämme huonosta sääennusteesta. Emme ajaneet Pig Pinesta pohjoiseen korkeille vuorille.
Päätös oli oikea, sillä 50 km etelämpänä Lone Pinen pikkukaupungin opastuskeskuksessa Death Valleyn tien portilla saimme vahvistuksen sille, että autoilla ei ollut mitään asiaa 3 km korkeudessa sijaitsevan Tioga Passin yli.
Saimme iltapäivän mittaan tietoja Yosemiten olosuhteista; ankaraa sadetta ja n. +8 astetta lämmintä! Kolmen auton suomalaisjoukkue, Knuutit/Trastit, Österit ja Kohoset suuntasivatkin ulos puiston eteläisestä portista ja leiriytyi illaksi Oakhurstin pikkukaupunkiin.  Innaset puolestaan olivat Bakersfieldin ja Mojaven välillä pitämässä tuulta. Sandåsit taas lähtivät sadetta pakoon läheltä Tyynen meren rannikkoa.
Uusi tapaaminen on sovittu Death Valleyn ”keskikaupungille” Furnace Creekiin torstaiksi noin klo 13. Uskomme että paikalla saattaa olla jopa 7-8 autoa. Tiedämme että Lausvaarat ovat Hooverin padon suunnalla ja Willadsenit palaamassa Arizonan Tombstonesta, vanhasta kovan luokan lännen kaupungista.
Leiriydyimme Nybergien kanssa Lone Pinen laidoille kivaan leiriin ei-niin-kivassa säässä. Leikimme siitä huolimatta hetken turisteja, sillä kaupungin länsipuolen erikoiset Alabama-kukkulat ovat tunnettuja siitä, että maisemissa on kuvattu runsaasti lännen filmejä. Paikallinen elokuvamuseo kertoo, että jopa 300 leffaa on osittain kuvattu tässä lähistöllä.
Heitetäänpä peliin muutamia tähtien nimiä, niin se kertoo jotain alueen merkityksestä Hollywoodille: Humphrey Bogard, Gary Cooper, Gary Grant, John Wayne, Hopalong Cassidy, Randolph Scott,  James Garner, Mel Gibson, Gene Autry…
Ikävä että sademyrskyinen sää ei oikein suosinut turistikierrosta kalliomuodostelmien välissä, mutta teimme silti parhaamme. Kävimme myös kylän keskustassa, joka on ehkä nimenomaan elokuvien ansiosta tavallista viehättävämmän näköinen.
Lone Pinen aluehan on sikälikin erikoinen, että lännessä isojen vuorten toisella puolella vain muutaman kymmenen kilometrin päässä sijaitsee mm. Sequoia/King´s Canyon-kansallispuisto, missä monet suomalaisetkin ovat tällä reissulla vierailleet. Nyt on vain niin, että aivan vieressämme on Californian korkein vuori Mt. Whitney (n. 4,3 km). Itse Lone Pine on n. 1.100 m korkeudessa, joten maisema on vaikuttava, eikä siitä suunnasta tule tietä näille seuduille.
Ja muistetaanpa vielä että vain noin 100 km kaakkoon meistä on koko Pohjois-Amerikan mantereen matalin kohta, Death Valleyn Badwater, n. 86 m merenpinnan alapuolella. Luonnonihmeitä siis riittää, nyt ei tarvita kuin kauniimpää säätä…

Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5. Pisteet: 2.857



©2018 Usan karavaanarit - suntuubi.com